Bionan ohjausohjelman päivitysohje

Päivittämiseen tarvitset PC-tietokoneen windows-käyttöjärjestelmällä varustettuna,
sarjaliikennekaapelin  ja PelConfig-ohjelman.  Ohjelman voi ladata tästä. ja päivitysdatan tästä. (valitse hiiren oikealla näppäimellä valikosta "tallenna levylle")  PelConfig on maksullinen ohjelma, mutta se toimii kaksi päivää maksamatta, joten päivityksen voi suorittaa ilmaiseksi, ellei halua ohjelmaa itselleen.
Omassa ohjauslaatikossani ei ole tarraa lainkaan, joten etulevy näkyy läpi.

1. Jos haluat pitää muistissa polttimen käyntiajan, merkitse se johonkin ylös, koska ohjelmapäivitys saattaa nollata laskurin.

2.Etulevyn kiinnitysruuvit. Yläreunassa on toiset kaksi.

3. Kun kansi on auki VARO TÄTÄ ALUETTA. Siinä on verkkojännite.
Myös vasemmalla olevissa lasiputkivarokkeissa ja niiden ympärillä.

4. "Jumpperi" JP3 , josta puhutaan alempana.

Huomaa! uudemmissa piirilevyissä on prosessori vaihdettu pintaliitosmalliseksi, jolloin jumpperi on hieman ylempänä kuin kuvassa, ja merkitty JP1.
Päivittäminen on yksinkertainen, mutta monimutkaiselta tuntuva operaatio. Homma kuitenkin onnistuu helposti, kun seuraat tarkasti tätä ohjetta.

1. Sammuta ohjauslaatikosta virta päävirtakytkimestä. Varmista termostaattien asennolla, että poltin ei yritä lähteä käymään.

2. Avaa etulevyn kiinnitysruuvit (4kpl). Etulevyn voi jättää roikkumaan johtojen varaan.

3. Kuvaa apuna käyttäen, paikallista jumpperi JP3. Siinä on kaksi piikkiä pystyssä, ja vieressä teksti JP3.

4. esim. meisseliä tai sähköjohdonpätkää apuna käyttäen, oikosulje edellä mainitut kaksi piikkiä. Älä koske mihinkään muuhun.

5. Pidä piikit oikosuljettuna, ja paina toisella kädellä päävirtakytkimestä virta päälle.


6. Poista oikosulku JP3:sta. Näytössä on nyt rivi mustaa.

7. Voit ruuvata etulevyn takaisin paikoilleen.

8. Liitä PC ohjauslaatikkoon välijohdolla. Käynnistä PelConfig-ohjelma, mutta älä "yhdistä" (anslut).

9. Valitse vasemmalta ylhäältä valikko "fil" (tiedosto) ja sieltä ylimmäinen "uppdatera styrprogramm" (päivitä ohjausohjelma)

10.Ohjelma varmistaa ikkunalla, että haluat päivittää (är du säker på att...). Valitse kyllä.

11.Ohjelma antaa inforuudun, jossa käsketään tekemään asiat, jotka jo tehtiin. Paina OK.

12.Tiedostoikkuna avautuu. Siiry siihen hakemistoon, mihin tallensit lataamasi ohjelmapäivityksen, ja valitse se, ja paina "avaa".

13.Päivitysikkuna aukeaa. Valitse vasemmanpuoleinen vaihtoehto "starta" (aloita).
      (ohjelma olettaa, että käytetään sarjaporttia com1. Jos avautuu ikkuna, jossa kysytään porttia, valitse listasta se portti johon
        kaapeli on kytketty)

14.Ohjelman päivitys alkaa. Sininen palkki osoittaa edistymisen prosentteina. Tämä vaihe kestää muutaman minuutin.

15.Kun palkki saavuttaa 100%, tulee esiin inforuutu, jossa ylimmällä rivillä pitäisi lukea "Programering OK" (ohjelmointi onnistui)
      (Ellei lue, seuraa ohjeita tai aloita uudelleen alusta.)     
      Paina OK.

16. Sammuta ohjauslaatikosta virta ainakin 20 sekunniksi. Laita virta uudelleen päälle.

17.Keskuksen käynnistyessä ruutuun pitäisi tulla teksti: "Pel21_Ver_x.xx"  jossa x.xx tilalla on sen ohjelmiston numero, jonka juuri
      päivitit.  Nyt Biona on taas käyttövalmis, uusilla ominaisuuksilla.
Kaapeli:

Pc: n ja ohjauslaatikon väliin tarvitaan suoraankytketty sarjaliikennekaapeli. Sellaisen saa tietokoneita myyvästä liikkeestä ,tai jopa tavarataloista. Minulta saa ostettua pitkiä kaapeleita (katso hinnasto)

Niille, jotka tuntevat tietokonetekniikkaa, seuraava ohje.
Tiedonsiirtonopeus on matala, joten kaapelista voi tehdä erittäin pitkän. Itselläni on pannuhuone eri rakennuksessa ja sieltä tulee maan alla taloon tavallinen verkkojohto (cat5), johon olen juottanut sopivat päät. (pannuhuoneessa d-sub 9 pinninen koiras, talossa d-sub 9 pinninen naaras)  Näin voin seurata polttimen toimintaa kauempaa. Kaapelin pituus on n. 40 metriä.
D-liittimestä tarvitaan vain pinnit 2, 3 ja 5 joten yhteys toimii vain kolmella johtimella.

HUOMAA! Ennen kuin ryhdyt ohjelman päivittämiseen, varmista, että tietokoneesi todella saa yhteyden ohjauslaatikkoon !  Siis käytä PelConfigia normaalisti, ja katso että yhteys todella syntyy, ja tiedät oikean portin.
Jos tyhjennät ohjelman keskuksesta, etkä saakaan yhteyttä, asian voi korjata vain ohjelmoimalla piirin irrallaan !
Toinen huomioitava asia:  Jotkut ovat sanoneet, että pöytätietokoneen (liitetään maadoitettuun pistorasiaan) erilainen maapotentiaali on aiheuttanut häiriöitä tiedonsiirtoon ja jopa ohjauslaatikon toimintaan. On suositeltavaa laittaa tietokone ja ohjauskeskus samaan pistorasiaan, ja myös käyttää lyhyttä välikaapelia nimeen omaan päivityksen aikana.
Maadoitusongelma ei koske kannettavia tietokoneita, ja lyhyt kaapeli on vain varotoimi (onnistuu pitkälläkin)